-

Lue Astan taistelusta rintasyöpää vastaan.

“Mä olen sellainen tyyppi että mä en niinkun siedä lässytystä yhtään. Varmaan se ensimmäinen, vähän nuorempi naislääkäri sitä pelästyikin, kun mä sanoin, että sano nyt vaan, miten tässä edetään, äläkä voivottele.

Siskolleni kerroin rintasyöpädiagnoosista heti. Mari on sairaanhoitaja ja minua 9 vuotta nuorempi.

Mari tiesi, että pelkään piikkejä, ja oli siksi prosessista huolissaan. Hän oli paikalla, kun vähän kokemattomampi hoitaja yritti ottaa käsitaipeesta verinäytettä siinä onnistumatta. Mari kysyi, että ‘vedänkö sinua turpaan, että saadaan näyte nenästä?’ Mustaa huumoria, mutta se oli meidän tapamme selviytyä.

Pikkusiskoni Mari, joka oli pikkutytöstä asti katsonut minua ylöspäin, otti sairauden aikana isosiskon roolia. Suhtautuminen oli myös ammattimainen ja käytännönläheinen.

Minulle koko shokki tuli oikeastaan vasta jälkeenpäin. Minut leikanneen kirurgin ilmeestä näin kaiken menneen hyvin. Vasta siinä tajusin, että olisin voinut kuolla ja aloin itkeä. Minun pelastukseni oli se, että syöpä havaittiin todella alkuvaiheessa.

Käydessäni tarkastuksissa ja korjausleikkauksissa Mari vielä sanoi, että ‘ihanaa kun sulla on toi syöpä, pääsee syömään hyviin ravintoloihin!’ Niitä kun oli siinä Kirran vieressä, ja käytiin toimenpiteiden jälkeen pari kertaa niissä viettämässä siskolaatuaikaa.”

 

Kuvat ja tarina julkaistu Asta Järvisen ja Elsa Maria Ahosen luvalla. Vuoden 1981 kuvan on ottanut Pentti Leskinen.

 

ROCHE
Lisää aikaa.